Niin on lituska malli, ettei voi vaippakakusta oikein puhua niin olkoon torttu. Eli kiersin muumivaippoja rullalle ja asettelin ne kuminauhojen avulla tuon kampeherkkukasan ympärille. Pohja on vahvaa pahvia, joka on päällystetty lahjapaperilla. Keskelle pohjaa on liimattu styroksia, jotta nuo tavarat nousee vaippojen keskeltä näkyville.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vauva. Näytä kaikki tekstit
tiistai 15. helmikuuta 2022
perjantai 6. tammikuuta 2017
Tuttinauha the 2nd
Puuhelmet, ai lav them!
Tuttinauhassa ne on pujotettu kuminauhaan,
jonka päät on sidottu solmuille kangaspalan sisään.
Kaksinkerroin käännetyssä kangaspalassa
on silitetty tukikangas sisällä.
Yllätysyllätys -
meillä roikkuu joka lukollisen vitriinin ja kaapin ovessa puuhelmiä..
Joulukamat on nyt pois kerätty.
Hyvää Loppiaista!
torstai 29. joulukuuta 2016
tiistai 6. joulukuuta 2016
Vauvan jumpsuit
Löysin kirpparilta kivan joustofroteepalan.
Muistelen joskus nähneeni tästä
Metsolan tekemiä lastenvaatteita.
SKTL:n numerossa 4/2008
on kaavat helppoon haalariin.
Tässäpä se koossa 80cm.
Huomasin muuten, että sen lisäksi, että pesee kankaan ennen leikkaamista,
kannattaa pestä (ja rumpukuivata) haalari vielä ennen vetoketjun ompelua.
Toki vetoketjuun kiinni tulevat reunat kantsii ensin huolitella (saumurilla).
Näin tehden ei vetoketju muljuile rumasti myöhemmin.
sunnuntai 10. heinäkuuta 2016
Vauvatrikoot
Esittelin aikaisemmin pirtsakan keltaisesta kuviotrikoosta
tekemäni lyhythihaisen vauvabodyn ja uhkasin tehdä näitä lisää
Löysin kangaskaupan alelaarista isohkon palan tätä samaa kangasta lisää,
ja tein noilla samoilla kaavoilla ilman hihoja toisen bodyn.
Kuten näkyy, tilaa on jälleen vähintäänkin reilusti kestovaipalle..
Kyselin siskolta tarviiko se serkkupojalle (ikäeroa kokonaiset kaksi päivää)
jonkinmoista vaatetta tästä kankaasta. Hän tilasi puolipotkarit.
Kaavat otin SKTL:n numerosta 8/2014.
Tältä näyttivät koon 74 housut meijän 65-senttisen vauvan päällä :)
Teinpä siis toiset paria kokoa pienempinä
(kesäisen kuvan ottanut housujen tilaaja)
tiistai 14. kesäkuuta 2016
Syöttötuolin pehmike
Miulla taitaa olla yks kangassuosikki yli muiden.
Tämä mustavalkoinen polka dots näkyy esiintyvän usein näissä tekeleissäni.
Tällä kertaa syöttötuolin pehmikkeessä.
--- Tässäpä projektia ---
Piirsin kaavat sanomalehdelle tuolista mittoja ottaen:
Leikkasin (kutistetusta) lakanakankaasta kaksi sisäkangaskappaletta
sekä 1cm joka sivulta pienennetyillä kaavoilla paksut kerrokset vanuja näiden kankaiden väliin.
Vanut eivät tulleet kiinni toisiinsa (esim. selkä- ja istuinosista),
jotta paksu pehmike asettuu paremmin tuoliin.
Käänteet reunojen yli jätin vähän ohuemmiksi, eli vähensin vanun määrää.
Asettelin vanut lakanakangaskappaleiden väliin ja tikkasin reunoista kiinni
Sitten asettelin edellisen tuotoksen päällikankaiden väliin ja ompelin reunoista yhteen.
Samalla kiinnitin solmiamisnauhat, mutta olisihan kiinnityksen voinut hoitaa myös tarranauhoilla,
tai miksei neppareillakin, mutta niiden sovittaminen kohdikkain voisi olla haastavaa kasausvaiheessa.
Kääntöaukon jätin selkäosan sivulle.
Tein aukileikkauksia kulmakohtiin ja pyöreään kohtaan
Käänsin tuotoksen oikein päin ja tökin kulmat kohdilleen paksulla neulomapuikolla.
Ompelin kääntöaukon umpeen (laiskana koneella)
Valamis sanos savolainen:
Päällystin myös kirpparilta ostetun ruman sitterin tällä kankaalla (yllätys),
joskin se on nyt jo vähän haalistunut useiden pesukertojen takia
ja niinpähän tuo jälleen näyttää olevan pesun tarpeessa...
Leikkasin kylmästi turvavyöt pois ja tein tällaisen riisutun version.
Kaavat piirsin sitteristä mitat ottamalla. Päällinen pujotetaan ylä- ja alaosan pusseilla paikoilleen. Alaosaan laitoin kolme nepparia, joiden vastakappaleet naputtelin alle jääneeseen vanhaan päälliseen kiinni. Tein vain yhdet muotolaskokset, jotka ovat tuossa lukkojen kohdilla.
Sivuille ompelin kuminauhaa vetämään kankaan ylimääräisen löysyyden sitterin alle.
I like it!
perjantai 20. toukokuuta 2016
Lasten vaatteita
Sain tässä erään harmaita hiuksia aiheuttaneen kirjallisen työn pois päiväjärjestyksestä,
joten olen paremmalla omalla tunnolla päässyt ompelukonetta polkemaan.
Jopa niinkin paljon, että mies tuumasi ompelun menevän jo överin puolelle..
Löysin kirpparilta kivan lastenkankaan,
joka riitti juuri ja juuri koon 104 cm huppariin.
joten olen paremmalla omalla tunnolla päässyt ompelukonetta polkemaan.
Jopa niinkin paljon, että mies tuumasi ompelun menevän jo överin puolelle..
Löysin kirpparilta kivan lastenkankaan,
joka riitti juuri ja juuri koon 104 cm huppariin.
Kaavat: Ottobre 4/2012 malli 23.
Hihansuut ja hupun vuori keltaista,
huolittelukaitale ruskeaa trikoota.
Hihansuut ja hupun vuori keltaista,
huolittelukaitale ruskeaa trikoota.
Hupparin pitäjän mieleen ovat kovasti nuo punaiset autot!
Ehkäpä käymme jätskiautolla kesällä kun kohille sattuu..
No, yksivärisiä trikoita kangaskaupasta hakiessani
silmään sattui taas ihanat lastenkangaslavat.
Valitsin sieltä rakastamaani pilkkua vauvan lyhythihaiseen bodyyn.
Siihen sama keltainen trikookaitale-huolittelu.
Kaavat: Ottobre kevät 2006, malli 4.
Lisäsin kestovaippoja ajatellen pituutta malliin:
Äitini kangasvarastoihin oli jäänyt pyörimään joutava trikoopala,
joka oli aivan täydellisen pehmeä vauvan herkälle iholle.
Siitä tein kietaisumallisen bodyn
Ottobren kaavoilla winter 2007 /malli 5.
Sisäpuolelle laitoin itseommellut solmiamisnauhat,
mutta näistä tuli turhan jämäkät.
Joku kerta vaihdan nämä vielä ohuempaan kangasnauhaan.
Noita lyhythihaisia bodeja tiedossa lisää lähiaikoina!
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Neuvolakortin uudet kuoret
Sain ystävältä lahjan kauniiseen kankaaseen paketoituna
ja mietin mihin käyttäisin sellaisen pienehkön palan kangasta.
Tuli mieleen, että joskus törmäsin kankaisiin neuvolakortin kuoriin.
Google-haulla löysin ohjeenkin sellaisen työstämiseen:
http://villapata.vuodatus.net/lue/2009/11/nain-sen-tein
Eli kiitos Villapata hyvästä tutoriaalista!
Näitä tuli sitten tehtyä juurikin tuolle lahjan antaneelle ystävälle,
sekä toisellekin neuvolan asiakkaalle..
Vinkkinä muuten, että päivitin
kokemusteni karttumisen myötä tuon
2014 toukokuussa julkaisemani kestovaippapostauksen.
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Vaunuverho ja -peitto
Laskettu aika alkaa olla käsillä.
Vielä ehdin ommella tulokkaan vaunukoppaan
verhon ja peiton.. kun unohdin, että olihan
tuolla kaapissa jo vaunun mukana tullut peitto!
Mutta ei haittaa, polka dots on pirteämpi kuin yksivärinen musta.
Peitossa on tuon päällikankaan alle ommeltu vettäpitävä kangas
ja sen alle vielä paksuhko vanu.
Taustakangas on musta lakanakangas.
Reunakappaleisiin ompelin tarranauhaa
kun sopivasti kopassa oli vastakappaleet jo valmiina
(en tiedä mitä varten).
Vaunuverhon tausta on valkoinen lakanakangas.
Rengasreikinä ovat napinlävet kun en onnistunut purjerenkaiden kanssa..
siihen pitäisi saada joku kädestäpitäenkurssi!
Kaavat näihin oli sen sijaan helppo piirtää
vaunukopan reunoja mukaillen.
Verhon voi napsauttaa neppareilla peittoon kiinni.
maanantai 5. lokakuuta 2015
Tilkkupeitto
Kiertelin tässä männä päivänä siskon seurana
kangaskaupassa etsimässä sopivaa kuosia vaunuverhoon.
Edellinen liike oli ollut Kappahl, jossa olin nähnyt kivoja tilkkupeittoja.
Siinä puuvillalavoja lärätessä sitten innostuin pitkästä aikaa itse tekemään tilkkutyötä.
Eli valmistui tällainen alusta vauvalle lattialle ja tilkkupeitto.
Alustaan laitoin pehmikkeeksi paksun ja keskipaksun vanun,
peittoon kerroksen keskipaksua.
Tikkaukset on tehty kauttaaltaan saumoja seuraten.
Valkoista brodyyrikangasta oli yllättävän niukasti tarjolla
- yksi ainoa kalliinsorttinen kangas.
Mutta se oli kyllä kaunis niissä Kappahlin peitoissa.
Valitettavasti jouduin luopumaan pöytäkoneesta ja siinä meni Photoshop.
Kuvat on sen myötä aika ankeita (pimeitä tai epäselviä),
mutta ovatpahan tyhjää parempia.
tiistai 6. toukokuuta 2014
Kestovaippailua
Kestot - nuo vihatut ja rakastetut, kansan kahtia jakavat tuotteet :)
Itse kannatan vaippojen järkevää kulutusta.
Jos lapsi ei kakkaa, yhdellä kertakäyttöisellä vaipalla saattaa pärjätä hyvin vaikka 12 tuntia.
Ne kun ovat pintakuivia. Silloin ei liene järkevää kasvattaa kuumaa pesua vaativaa pyykkivuorta.
Mutta esim maitokakkaa useasti päivässä puskevalla vauvalla on mielestäni varsin perusteltua käyttää kestovaippoja jätevuoren ehkäisemiseksi. Ja onhan niissä nekin raaka-aineen hankinta kuljetuksesta ja tuotannosta aiheutuvat päästöt ym, tuotteen ns. elinkaareen liittyvät ongelmat.
Kestovaipat olen ostanut pitkälti käytettyinä.
Kirppareilta löytää todella hyvin.
Ihan minivauvalla olen käyttänyt esim. flanelista Imse vimseä lisäimulla ja nestettä pitävällä kuorella.
Halutessaan voi lisätä vielä kuivakankaankin, jolloin vaippa ei tunnu märältä vauvan ihoa vasten.
Itse kannatan vaippojen järkevää kulutusta.
Jos lapsi ei kakkaa, yhdellä kertakäyttöisellä vaipalla saattaa pärjätä hyvin vaikka 12 tuntia.
Ne kun ovat pintakuivia. Silloin ei liene järkevää kasvattaa kuumaa pesua vaativaa pyykkivuorta.
Mutta esim maitokakkaa useasti päivässä puskevalla vauvalla on mielestäni varsin perusteltua käyttää kestovaippoja jätevuoren ehkäisemiseksi. Ja onhan niissä nekin raaka-aineen hankinta kuljetuksesta ja tuotannosta aiheutuvat päästöt ym, tuotteen ns. elinkaareen liittyvät ongelmat.
Kestovaipat olen ostanut pitkälti käytettyinä.
Kirppareilta löytää todella hyvin.
Ihan minivauvalla olen käyttänyt esim. flanelista Imse vimseä lisäimulla ja nestettä pitävällä kuorella.
Halutessaan voi lisätä vielä kuivakankaankin, jolloin vaippa ei tunnu märältä vauvan ihoa vasten.
Tällaisen taskuvaipan kokoa voi muuttaa neppareilla sopivaksi.
Lisäimut voi laittaa taskuun tai vasten vauvan ihoa.
Poikalapselle olen taitellut imuja pippelin kohdalle.
Kaverilta on lainassa tällainen Onnikas-merkkinen vaippa.
Tämä on kyllä ihana, ei vuoda ja istuu hyvin lapsen päälle (nyt 15kg).
Lisäimu pysyy pesussa neppareiden ansiosta kiinni vaipassa.
Sitten on näitä AIO (all in one) -vaippoja.
Ja olisihan niitä muitakin, kuten perinteinen harsotaittelu,
mutta sitä en itse ole kokeillutkaan.
---
Vaippoja voi hyvin ommella itsekin.
Suuren käsityölehden numerossa 2/2012 on sisävaipan ohje.
Jos et saa lehteä käsiin, on tuo kaava varsin yksinkertainen itsekin piirtää.
Minusta tämä oli aika suuri,
joten pienensin noista mitoista sentin joka puolelta,
olisi voinut ottaa vähän enemmänkin.
Lehdessä kyllä kehotetaan pienentämään vaippaa käytössä vauvan tarpeisiin
taittamalla vaipan takaosaa.
Tuo musta katkoviiva tarkoittaa kuminauhan paikkaa.
Keltaiset pystyviivat kertovat missä kohden kuminauha kaavassa alkaa/loppuu.
Kaava sisältää saumanvarat.
Tarkista kankaan venymissuunnaksi vaakataso
+ muista leikata kankaat taitteelta, eli tässä vain puolikas kaava.
Sisäpuolen kangas joustofroteesta:
Ulkopuolen kankaan leikkasin fleesestä,
mutta sittemmin opin, että fleese on varsin epäympäristöystävällinen materiaali,
sillä siitä irtoaa mikromuovia joka pesussa.
Mikromuovi on ongelmallinen jätevedenpuhdistuksessa. Hurahtaa läpi vesistöihin.
Eli enää en käyttäisi fleeseä.
mutta sittemmin opin, että fleese on varsin epäympäristöystävällinen materiaali,
sillä siitä irtoaa mikromuovia joka pesussa.
Mikromuovi on ongelmallinen jätevedenpuhdistuksessa. Hurahtaa läpi vesistöihin.
Eli enää en käyttäisi fleeseä.
Leikataan vielä joustofroteesta imuosaksi
10cm siivu koko kankaan leveydeltä (160cm).
Tämä kappale taitetaan sitten kaksin kerroin (=10 x 80cm),
ja ommellaan saumurilla (tai siksakilla) reunat yhteen.
Vaativin vaihe koko vaipan ompelussa on ehdottomasti tuo kuminauhan paikalleenlaitto.
Ohjeessa kehotetaan leikkaamaan 20 cm pätkä kuminauhaa, itse leikkasin 18cm.
Se sitten pingoitetaan nuppineuloilla siihen ensimmäisessä kuvassa olleen mustan katkoviivan kohdille.
(Tässä välillä kuvia sinisen vaipan ompelusta,
mutta idea tietenkin sama)
Kuminauha ommellaan kerralla molempien kankaiden väliin.
Siitä sen tuntee kankaan läpi, missä se kuminauha kulkee,
mutta kantsii kyllä neulata tiheästi.
Itse tykkään vielä laittaa neuloja kuminauhan oikealle puolellekin,
että ommellessa varmasti tietää missä se nauha kulkee.
Kuminauha ommellaan siis kangasta suoraksi venyttäen kolmipistosiksakilla.
Ohjeessa kehotetaan ompelemaan lisäimu kiinni etukappaleeseen
(merkitty ensimmäisen kuvan kaavaan),
mutta itse ompelin sen keskelle takareunaa.
Meillä on poikavauva,
niin läpän voi sitten taitella enimmäkseen etupuolelle.
Lopuksi vielä ommellaan reunat joka puolelta yhteen.
Ja hyvät pesut ennen vauvalle laittoa!
Kotona vaikka nyt pitäisi pelkkää sisävaippaa.
Mutta kosteudensulku onnistuu tarvittaessa
kuorivaipalla tai lanoliinilla käsitellyillä villahousuilla.
Kestojen pesusta vielä.
Usein kuulee ohjeen, että joka kolmas pesu tulisi tehdä 90 asteessa.
Itse pesen aina 60 asteessa ja hyvin riittää.
Huuhteluainelokeroon lorautan perus-etikkaa,
jolloin vaipat eivät käy haisemaan käytössä.
Pesuaineena käytän aina nestemäistä Erisania ja ohjelmoin koneeseen ylimääräisen huuhtelun.
Molempien lasteni iho on pysynyt näin moitteettomassa kunnossa.
Villahousuja en juuri pese. Vain jos kakkaa menee niihin.
Silloin pesen ne käsin lämpimässä vedessä Erisanilla ja upotan puoleksi tunniksi lanoliiniliuokseen, jonka vielä huuhtaisen kevyesti juoksevalla vedellä.
Oleellista villahousuissa on se, että ne on sopivasti huovutettu.
Eli jos ohjeen mukaisesta langasta tehdyt villahousut päästävät nesteen läpi,
olen hangannut kuumassa vedessä lämmitettyä villaa saippuan kanssa käsien välissä ja saanut näin neuloksen reiät umpeen.
Usein kuulee ohjeen, että joka kolmas pesu tulisi tehdä 90 asteessa.
Itse pesen aina 60 asteessa ja hyvin riittää.
Huuhteluainelokeroon lorautan perus-etikkaa,
jolloin vaipat eivät käy haisemaan käytössä.
Pesuaineena käytän aina nestemäistä Erisania ja ohjelmoin koneeseen ylimääräisen huuhtelun.
Molempien lasteni iho on pysynyt näin moitteettomassa kunnossa.
Villahousuja en juuri pese. Vain jos kakkaa menee niihin.
Silloin pesen ne käsin lämpimässä vedessä Erisanilla ja upotan puoleksi tunniksi lanoliiniliuokseen, jonka vielä huuhtaisen kevyesti juoksevalla vedellä.
Oleellista villahousuissa on se, että ne on sopivasti huovutettu.
Eli jos ohjeen mukaisesta langasta tehdyt villahousut päästävät nesteen läpi,
olen hangannut kuumassa vedessä lämmitettyä villaa saippuan kanssa käsien välissä ja saanut näin neuloksen reiät umpeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)