Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. elokuuta 2024

Sammutuspeiton piilo

Mitä ei voi piilottaa niin sitä on sit korostettava. Tai miten sen nyt ottaa. Sammutuspeitteen vakiokuori on kamalan ruma kirkuvanpunainen. Ompelin päälle tuosta Finlaysonin nallepuuvillasta peittävän päällisen. Ruuvin kohdalle purjerengas. Ei oo kummoinen idea, mut idea kuitenki. Kovin on värikäs tämäkin kangas, mutta en vaan kyllästy siihen. Miten söpöt kontiot mahat marjoja pullollaan, talviunille kai menossa.



keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

Lataustaso

Päivittäin metsästetään kännyköiden ja läppärien latureita ja niistä lasten vohkimia muuntajia ja pyllistellään nurkissa pistokkeilla tai jatkojohdot lojuu sohvilla. Instassa näin tällaisen idean sohvantaustasosta, johon on tuon latauspaikka upotettuna. Isäntä toteutti. Mäntylevyt (Rustasta) käsittelin valkolakalla. Jatkojohdossa on kätevä paikka johdolle ilman, että tarvii mitään mötiköitä. Suapihan tuohon vaikka jotain kokisputeleitakin laskettua käsistä.




lauantai 19. marraskuuta 2022

Joulun tuntua pikkuhiljaa..

Keittiöön pieni jouluinen koriste.. (Huoneilmassa) kuivattuja appelsiinin renkaita, puuhelmiä ja lankaa.

Taempi koriste on vanha, ostettu aikoja sitten jostain olisko ollut ammoisesta Kodin ykkösestä. Mutta olisi kyllä aivan toteutettavissa ominkin näpein, piparit askarteluhuopaa ja jollain kumimaisella aineella koristeltu. 



sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Sunnuntain touhuja

Pikkasen on sateisia päiviä ollut ja esikoinen lämpöillyt. Siinä on aineksia kotona töhöttämiseen ja siten käsityöhetkille..

Päivän sateenkaari yllärinä naapurin tyttöselle. Kuulemma tykkäsi :)

Aikaisemmin päivällä väsäsin polvisuojat puutarhatöihin niin säästyisi muunmuassa selkäparka pylly pitkällä pyllistelyltä. 

Päällinen on kerniä, polvea vasten tuleva kangas puuvillaa. Välissä on superlon ja nauha on leveää kuminauhaa. Superlonin sivuille leikkasin pienet kolmiot ja ompelin leikatut pinnat yhteen niin sain tuon kupin aikaiseksi. Ompelin päällisen ja vuorin oikeat puolet yhteen, kuminauhan toinen pää kankaiden väliin. Toisen pään kohdalle jätin kääntöaukon. Käänsin työn oikein päin ja työnsin superlonin sisään paikoilleen. Neulasin kuminauhan toisen pään sauman sisälle ja ompelin kääntöaukon kiinni. Dadaa! 



maanantai 20. kesäkuuta 2022

I love viherkasvit

Viherkasvit on ehkä kauneinta sisustusta mitä on 🌿

Mut kovaa on ollu opettelu, monen monta kasvia olen hengiltä saanut - ylläolevankin liialla kastelulla. Vettä, valoa ja ravinteita täytyy osata annostella oikein jos meinaa hyväkuntoisista kasveista nauttia. Vaativimmaksi minulle kävi ihmepensas ja yllättäen kultaköynnöskin monen vuoden onnistumisen jälkeen, käsittämättömästä syystä kuoli, myös tilalle ostettu uusi. Harjoittelu jatkuu.

maanantai 13. kesäkuuta 2022

Rainbows

 Pinterestistä bongattu idea.



Puuvillanyörin päälle kieputettiin lankaa. Sisälle tueksi rautalanka. Osat kiinni toisiinsa kuumaliimalla. 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Monstera valtasi makkarin seinän

 Makkarin tapetti - i love it 💖



keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Kangastaulu keittiöön

Nyt en ehkä kestä, niin ihana kangas löytyi kaupasta. Finlaysonin Otso ❤️

Marjainen aihe sopii mainiosti meidän keittiöön, jossa syödään lähes päivittäin ainakin mustikoita *nam*




perjantai 11. maaliskuuta 2022

Kasvien keväthuolto

Siitä alkaa minun kevätkausi kun tulee maaliskuu ja kasvien keväthuollon aika. Rakastan viherkasveja!

Anopinkieli



Kumipuu eli fiikus
Kultaköynnös puhdistaa huoneilmaa
Kaktuksen sain joitakin vuosia sitten puolisolta lahjaksi. Liekö ollut piikki ☺️
Kaktusmullassa viihtyy myös mehikasvi
Posliinikukka kerran jo melkein kuoli, mutta virkosi 
Sen sijaan vähän epävarmalta näyttää muka helppona pidetyn palmuvehkan selviäminen. Minun mielestä on yksi haastavimmista koska kellastuu sekä liiasta vedestä että kuivuudesta. Katsotaan miten sen käy. 
Ihmepensas tiputti lehtensä syksyn mittaan varresta, mutta latva on edelleen terhakkana. 
Retroilua takan kulmalla: monstera eli peikonlehti
Kokeilussa nyt mangon kasvatus siemenestä. Jännää! 
Kohta on kevät ja pääsee pihalle kuopimaan, ihanaa ❤️

torstai 10. maaliskuuta 2022

Himmeli

Tein tämän joulun alla, mutta taidan pitää katossa ympäri vuoden.




maanantai 7. maaliskuuta 2022

Kylppärin remppa

 Wc-kylppärin remppa. Saatiin valoa tupaan. 

Etsiskelin uutta sopivan kokoista allaskaappia tuloksetta. Ainoa mahis sinne päin ois maksanut yli 1000e. Kamalan kalliita! Siispä tuunasimme vanhasta uuden version. Maalipinnasta tuli oikein hyvä kun hioin vanhan pinnan, vedin otexin alle ja kalustemaalin päälle muutaman kerran pienellä telalla. 

Indiskasta löytyi ihanat oliivinvihreät nupit. Siitä löydöstä itse asiassa lähti koko uuden stailin ideointi. 

Vanha vessaversio:

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Kodinhoitohuoneen remppa

Sain viimein 20 vuotta haaveilemani pysyvän ompelutilan. Se tuli samalla kun rempattiin kodinhoitohuone. Nyt on tilaa viikata lakanoita, eikä tarvii lattialla pyllistellä kaavoja leikatessa. 

Enää en nostele koneita kaappiin vaan siinä ovat ja pysyvät. Ja kaikille tarvikkeille on laatikot ja kaapit, ihanaa! 
Muutos oli iso entiseen khh verrattuna. Nyt sopii paremmin meidän (minun) toimintoihin tämä uusi järjestely. 


lauantai 26. helmikuuta 2022

Paperilla taiteilua

 Sain eräistä männäkesän häissä koristeina olleita paperipalloja ja miten lie keksinkin kokeilla servettien liimailua niihin decoubagelakalla. Tuli aika vinkeitä kesäisiä koristeita, ja voisihan noita vaikka lampunvarjostiminakin käyttää. 

Ihanan terapeuttista askartelua 
Unikkoja

jostain apinoin idean tällaiseen lasten kuumailmapallokoristeeseen


torstai 24. helmikuuta 2022

Sorvin ääressä

Haaveilin vuosikausia puutyökurssista. Sain viimein ajoiksi ja rohkaisuin osallistumaan ja ihastuin sorvaamiseen. On kyllä todella haastava laji, että pysyy välineet kädessä jo ihan aluksikin. Mutta tällaisen sain sorvin ääressä valmiiksi mummilasta haetusta koivupöllistä:

Puuhelmiä en sentään sorvannut itse vaan ostin valmiina. 


torstai 17. helmikuuta 2022

Makramee kakkonen

 Tässä lankana Pauliina. Näin pitkän mallisessa haasteeksi tuli noiden lankojen pituus ja riittävyys. Kieputin rullalle kuminauhan avulla ja availin rullia pikkuhiljaa työn edetessä. Osa langoista lyhenee muita nopeammin mallin takia, joten ompelin uutta lankaa jatkoksi tarpeen mukaan.



keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Makramee seinälle

Nyt en muista langan merkkiä, mutta on siis sellaista joustavaa ja tosi pehmeää. Kokeilin erilaisia malleja (omasta päästä) ja tämä sopi minusta parhaiten tälle langalle.



Neiti Lulu (petit brabancon) 




keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Sänkyjen tuunaus ja tilkkupeitot

Pikkuhiljaa alkaa olla pienemmänkin jälkeläisen aika siirtyä "isojen poikien" sänkyyn nukkumaan. Ostin nettikirpparilta kaksi tällaista Laulumaan sänkyä ja maalasin ne valkoisiksi.
Mielestäni näihin maalaisromanttisiin sänkyihin sopii varsin somasti tilkkutyyli, joten kangaskaupan puuvillavalikoimasta innostuneena, ompelin sänkyihin harmaasävyiset tilkkupäiväpeitot.



Mukavin osuus oli ehdottomasti tuo tikkausvaihe!


Nyt kun vauva ei ole enää niin vauva, hankin uuden vauvan kukkakaupasta.
Jättiläis-peikonlehden.